Lehdistö
Lehdistösivut
Lehdistösivut 
img_press_keyvisual.jpg
Tervetuloa Boschin lehdistösivuille! 
Helmikuu 2010
Boschilla riittää innovatiivisuutta taloudellisista haasteista huolimatta -
Uusien patenttien lukumäärä pysyi korkeana
Viime vuonna, Boschin tutkijat ja insinöörit ylläpitivät samaa korkeaa tasoa patenttihakemusten suhteen kuin vuonna 2008. Uusien patenttihakemusten määrä pysytteli edellisvuoden lukemissa ollen reilua 3 800 kappaletta, mikä tarkoittaa noin 15 jokaisena työpäivänä. Luvut tarkoittavat, että Bosch säilyttää asemansa yhtenä johtavista tutkimus- ja kehitysyrityksistä, myös kansainvälisesti.

Kaiken kaikkiaan Boschilla kehiteltyjen patenttien, patenttirekisteröintien ja hyödyllisten mallien määrä oli noin 82 000. Dr. Siegfried Dais, jonka vastuualueeseen Bosch-konsernin hallituksen varapuheenjohtajana kuuluvat myös tutkimus- ja kehitystyö, kommentoi lukua sanomalla: ”Tämä luku alleviivaa sen suuren innovatiivisen voiman, jota Boschilla riittää vaikeinakin aikoina.” Viime vuonna Bosch investoi noin 3,8 miljardia euroa tutkimukseen ja kehitykseen. Maailmanlaajuisesti noin 33 000 yhtiökumppania työskentelee aiheiden parissa, jotka muokkaavat yhtiön tulevaisuutta.

Bosch-konserni on maailman johtavia teknologiatuotteiden ja -palveluiden toimittajia. Auto- ja teollisuustekniikan, kulutustavaroiden ja rakennustekniikan aloilla toimivan yhtymän liikevaihto oli vuonna 2008 noin 45,1 miljardia euroa. Bosch Groupin muodostavat Robert Bosch GmbH ja sen yli 300 tytäryhtiötä yli 60 maassa. Bosch työllistää noin 270 000 henkilöä. Myynti- ja huoltokumppanit mukaan lukien Bosch on edustettuna kaikkiaan noin 150 maassa. Maailmanlaajuinen kehitys-, valmistus-, ja myyntiverkosto on Boschin jatkuvan kasvun perusta. Bosch käyttää vuosittain yli 3,5 miljardia euroa, eli kahdeksan prosenttia liikevaihdostaan, tutkimukseen ja kehitykseen, ja hakee yli 3 000 patenttia eri puolilla maailmaa. Kaikilla tuotteilla ja palveluillaan Bosch pyrkii parantamaan elämänlaatua tarjoamalla ratkaisuja, jotka ovat sekä innovatiivisia että hyödyllisiä.

Yritys perustettiin Stuttgartissa Robert Boschin (1861–1942) toimesta vuonna 1886 ”hienomekaniikan ja sähkötekniikan työpajaksi". Robert Bosch GmbH:n erityinen omistusrakenne takaa yritysryppään toiminnan vapauden. Sen ansiosta yrityksen on mahdollista tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmia ja toteuttaa merkittäviä investointeja tulevaisuutensa turvaksi, sekä kantaa yhteiskunta- ja ympäristövastuuta perustajansa Robert Boschin hengessä.  92 prosenttia yrityksen osakepääomasta on yleishyödyllisen säätiön, Robert Bosch Stiftung GmbH:n, hallussa. Enemmistö yrityksen äänivallasta on Robert Bosch Industrietreuhand KG:lla, joka on teollinen rahasto. Tämä yleishyödyllinen rahasto hallinnoi yhtiön yritysomistajuutta. Loput osakkeet ovat Bosch perheen ja Robert Bosch GmbH:n hallussa.

Lisätietoja osoitteesta www.bosch.fi

Lisätietoja:
Hanna Räisänen
Viestintä- ja PR-päällikkö
Robert Bosch Oy
Äyritie 8E
01510 Vantaa

puh. 010 480 8225

 
Sivun alku