Lehdistö
Lehdistösivut
Lehdistösivut 
img_press_keyvisual.jpg
Tervetuloa Boschin lehdistösivuille! 
Huhtikuu 2010
Bosch maailman arvostetuin autoteollisuuden alihankkija Fortune-lehden mukaan
Erityisesti arvostetaan innovaatioita, pitkän aikavälin investointeja sekä laatua 
  • 4100 johtajaa 670 yrityksestä tutkimuksessa mukana
  • Viime vuonna saavutettu kolmostila vaihtui tänä vuonna kärkipaikkaan

Amerikkalainen talouslehti ”Fortune” on nimennyt Boschin arvostetuimmaksi autoteollisuuden alihankkijaksi. Tutkimukseen otti osaa yhteensä 4100 johtajaa 670 yrityksestä 33 maassa. Vastaajien mielestä Boschia ajateltaessa mieleen tulevat esimerkiksi laadukkaat tuotteet sekä palvelu, innovaatiot sekä vahva konserni. Fortunen listalla Bosch siirtyi kärkipaikalle edellisen vuoden 3 sijalta. 

Bosch sijoittui neljänneksi yritysten keskuudessa, joiden pääkonttori sijaitsee Saksassa. Eurooppalaisten yritysten arvostuslistalla Bosch sijoittui sijalle 14.

”Tämä tunnustus on erityisen ilahduttava näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. Se antaa kiitosta myös yrityksen vahvuuksille sekä työntekijöidemme erinomaiselle asiantuntemukselle,” kommentoi Boschin hallituksen puheenjohtaja Franz Fehrenbach.

Fortune-lehden vuosittain ilmestyvä ”World’s Most Admired Companies” -lista on yksi tunnetuimpia yritysten maineesta kertovia ranking-listoja. Amerikkalainen talouslehti on julkaissut listaa vuodesta 1997.

Bosch-konserni on maailman johtavia teknologiatuotteiden ja -palveluiden toimittajia. Auto- ja teollisuustekniikan, kulutustavaroiden ja rakennustekniikan aloilla toimivan yhtymän liikevaihto oli vuonna 2008 noin 45,1 miljardia euroa. Bosch Groupin muodostavat Robert Bosch GmbH ja sen yli 300 tytäryhtiötä yli 60 maassa. Bosch työllistää noin 270 000 henkilöä. Myynti- ja huoltokumppanit mukaan lukien Bosch on edustettuna kaikkiaan noin 150 maassa. Maailmanlaajuinen kehitys-, valmistus-, ja myyntiverkosto on Boschin jatkuvan kasvun perusta. Bosch käyttää vuosittain yli 3,5 miljardia euroa, eli kahdeksan prosenttia liikevaihdostaan, tutkimukseen ja kehitykseen, ja hakee yli 3 000 patenttia eri puolilla maailmaa. Kaikilla tuotteillaan ja palveluillaan Bosch pyrkii parantamaan elämänlaatua tarjoamalla ratkaisuja, jotka ovat sekä innovatiivisia että hyödyllisiä.

Yritys perustettiin Stuttgartissa Robert Boschin (1861–1942) toimesta vuonna 1886 ”hienomekaniikan ja sähkötekniikan työpajaksi". Robert Bosch GmbH:n erityinen omistusrakenne takaa yritysryppään toiminnan vapauden. Sen ansiosta yrityksen on mahdollista tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmia ja toteuttaa merkittäviä investointeja tulevaisuutensa turvaksi, sekä kantaa yhteiskunta- ja ympäristövastuuta perustajansa Robert Boschin hengessä.  92 prosenttia yrityksen osakepääomasta on yleishyödyllisen säätiön, Robert Bosch Stiftung GmbH:n, hallussa. Enemmistö yrityksen äänivallasta on Robert Bosch Industrietreuhand KG:lla, joka on teollinen rahasto. Tämä yleishyödyllinen rahasto hallinnoi yhtiön yritysomistajuutta. Loput osakkeet ovat Bosch-perheen ja Robert Bosch GmbH:n hallussa.

Viestintä- ja PR-päällikkö
Hanna Räisänen

puh. 010 480 8225

 
Sivun alku