Fehrenbach: Tilikausi 2010 alkanut hyvin - tulos jälleen positiiviseksi
Bosch odottaa merkittävää elpymistä vuoden 2009 kriisin jälkeen
- Aasian ja Tyynenmeren alue vahvisti kysyntää
- Vuodelta 2010 odotetaan merkittävää kasvua uusiutuvista energiamuodoista
- Innovaatiovetoisuus säilyi vaikeasta tilanteesta huolimatta
Boschin tilikausi on alkanut hyvin, ja yhtymä pyrkii tänä vuonna kattamaan suuren osan vuonna 2009 menetetystä liikevaihdosta. Stuttgartissa järjestetyssä vuotuisessa lehdistötilaisuudessa Boschin hallituksen puheenjohtaja Franz Fehrenbach sanoi: ”Aiomme palauttaa tuloksen voitolliseksi vuonna 2010.” Fehrenbachin mukaan kaikilla maantieteellisillä toimialueilla nähtiin selviä merkkejä elpymisestä, ja erityisesti Kiinan ja Intian markkinoilla kasvu oli vahvaa. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Bosch-yhtymän liikevaihto kasvoi noin 25 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden 2009 ensimmäinen neljännes oli samalla myös kriisivuoden aallonpohja, joten liikevaihto on tällä hetkellä edelleen huomattavasti jäljessä vuoden 2007 tasosta. Kokonaisuudessaan liikevaihdon odotetaan kasvavan kuluvalla tilikaudella yli 10 prosenttia ja yltävän 42 miljardiin euroon. Suurin osa kasvusta tulee ajoneuvotekniikasta, sillä ajoneuvojen kysyntä on kasvanut erityisesti Euroopan ulkopuolella. Fehrenbach varoitti kuitenkin, että elpymistä ei saa ottaa ”itsestäänselvyytenä”. Kriisin seurauksena Bosch on menettänyt valmiuksiaan tuottavuuden osalta. Tämän vuoksi oli tärkeää luoda pohjaa tulevaa varten nyt eikä tyytyä vain tarvittaviin rakenteellisiin muutoksiin.
Talous terveellä pohjalla
Viimevuotinen maailmantalouden kriisi vaikutti myös Bosch-yhtymän liiketoiminnan kehitykseen. Liikevaihto laski 15 prosenttia 38,2 miljardiin euroon. Liiketulos ennen veroja (EBT) oli –1,2 miljardia euroa, ja tulos oli tappiollinen ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Edellisenä vuonna tulos oli vielä 940 miljoonaa euroa voiton puolella. Liikevaihdon huomattavan laskun ohella tärkeimpänä syynä tappiollisuuteen olivat uudelleenjärjestelyihin liittyvät suuret varaukset sekä arvonalentumiset. Tiukkojen kustannussäästöjen ja maksuvalmiuden turvaamistoimenpiteiden ansiosta Bosch-yhtymä pystyi pitämään talouden erittäin terveellä pohjalla vuoden 2009 kriisin keskelläkin. Kaikki investoinnit ja hankinnat rahoitettiin liiketoiminnan tuotoilla. Talouden hyvää tilannetta kuvastaa myös 49 prosentin omavaraisuussuhde sekä noin 500 miljoonan euron rahoituspositio.
Henkilöstön ydinjoukosta pidetään kiinni
Vaikka Boschin liikevaihto laski lähes kaikilla yhtiön markkinoilla, yhtymä on pyrkinyt pitämään henkilöstön ydinjoukon yhtiön palveluksessa. ”Pätevät työntekijät edustavat yhtiön osaamispääomaa, jonka avulla saamme jälleen tulevaisuudessa aikaan kasvua”, Fehrenbach sanoi. Työntekijöiden määrä pieneni noin 11 000 henkilöllä eli 4 prosentilla noin 270 000 henkilöön. Tämä johtui osaltaan myös liiketoimintojen myymisestä. Harjoittelijoiden määrä sen sijaan pysyi ennallaan. Kriisivuonna 2009 Bosch tarjosi harjoitteluohjelmia 6 500 nuorelle maailmanlaajuisesti ja koulutti jälleen huomattavasti työvoimatarvettaan enemmän henkilöitä. Tänä vuonna Bosch ottaa palvelukseensa maailmanlaajuisesti noin 3 700 korkeakouluista valmistunutta, joista 500 Saksassa ja yli 1 000 sekä Intiassa että Kiinassa.
Ajoneuvotekniikan liiketoiminnassa maailmanmarkkinoiden vaikean tilanteen vaikutukset näkyivät varsinkin vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä, kun liikevaihto laski kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna. Tätä seurannut vaiheittainen elpyminen ei riittänyt paikkaamaan notkahdusta. Dieseljärjestelmät-divisioonalla vaikeudet olivat erityisen suuria, sillä siihen vaikutti hyötyajoneuvomarkkinoiden kysynnän merkittävän heikkenemisen lisäksi myös yleinen kysynnän suuntautuminen entistä pienempiin henkilöautoihin. Tässä tuoteryhmässä dieselajoneuvojen osuus on huomattavasti pienempi. Kokonaisliikevaihto oli 21,7 miljardia euroa eli 18 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Sen seurauksena vuosi päättyi Ajoneuvotekniikan osalta tappiollisesti: liiketoiminta-alueen tulos ennen rahoituseriä ja veroja (EBIT) oli noin –500 miljoonaa euroa. Talouden elpyminen on jatkunut ajoneuvotekniikassa vahvana. Tälläkin kertaa tärkeimmät vaikutteet tulevat Aasiasta, missä liiketoiminta-alue tuotti viime vuonna 25 prosenttia liikevaihdostaan. Myös Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla on tapahtunut lupaavaa kehitystä. Näillä markkinoilla ei silti päästäne vuoden 2007 tasoille ennen vuotta 2012.
Talouskriisi haittasi pahimmin Teollisuustekniikkaa. Tällä liiketoiminta-alueella taantuman aallonpohja saavutettiin vasta vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä. Yhteensä liikevaihto laski 24 prosenttia 5,1 miljardiin euroon. Vastaavasti myös –1,1 miljardin euron liiketulos tuotti pettymyksen. Eräs tärkeä syy tähän oli Drive and Control Technology divisioonan liiketoiminnan raju supistuminen. Kuten koko konepajateollisuudessa, divisioonassa saatiin huomattavasti vähemmän tilauksia, ja lisäksi jo tehtyjä tilauksia peruutettiin. Syksyn jälkeen tilanne on tasoittunut alhaiselle tasolle. Tämänhetkisestä arvion mukaan merkittävää elpymistä on odotettavissa vasta aikaisintaan vuoden 2010 jälkipuoliskolla. Pakkauskoneissa sen sijaan menetykset olivat vähäisiä. Aurinkosähkötekniikassa liiketoiminnan huomattava elpyminen vuoden 2009 jälkipuoliskolla ei riittänyt korjaamaan heikosti toteutuneita kahta ensimmäistä neljännestä ja aurinkokennojen hinnan rajua laskua.
Kulutustarvikkeet ja rakennustekniikka liiketoiminta-alueella sen sijaan liiketoiminta supistui vain hieman vaikeasta yleisestä taloustilanteesta huolimatta. Liikevaihto laski 5 prosenttia 11,3 miljardiin euroon. Lämmitystekniikka- ja Kodinkoneet -divisioonien liiketoiminta kehittyi tasaisesti. Sen sijaan yleisen talouskehityksen vaikutukset näkyivät sähkötyökalujen liiketoiminnassa, varsinkin ammattilaistyökalujen tuotesegmentissä. Turvallisuusjärjestelmissä vaikutukset kohdistuivat erityisesti valmiiden tuotteiden liiketoimintaan. Kokonaisuutena Kulutustarvikkeet ja rakennustekniikka liiketoiminta-alue onnistui kuitenkin päättämään vaikeuksien sävyttämän vuoden 2009 voitollisena, ja tulos (EBIT) oli 440 miljoonaa euroa. Tämän tilikauden aikana kehityksen odotetaan kääntyvän erittäin positiiviseksi.
Laaja kansainvälinen toiminta toi vakautta
Erityisesti vuoden 2009 kriisissä Bosch-yhtymän laaja kansainvälinen toiminta kaikilla tärkeillä markkinoilla osoittautui kannattavaksi. Siten Bosch pystyi hyödyntämään Aasian ja Tyynenmeren alueen varhaista elpymistä. Tämän alueen osuus yhtymän kokonaisliikevaihdosta ylsi ensimmäistä kertaa 20 prosenttiin. Intian lisäksi liiketoiminta sai vahvistusta Kiinasta, joka on nyt Yhdysvaltojen jälkeen yhtymän tärkein Saksan ulkopuolinen markkina-alue. Yhteensä Aasian ja Tyynenmeren alueen tuottama liikevaihto laski 2 prosenttia (paikallisissa valuutoissa laskettuna 6 prosenttia) edelliseen vuoteen verrattuna. Tähän vaikutti varsinkin Japanin hidas kehitys. Bosch jatkaa toimintansa laajentamista Aasian ja Tyynenmeren alueella avaamalla kaksi uutta alueellista pääkonttoria – Singaporeen ja Shanghaihin.
Vaikka elpyminen alkoi myös Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa vuoden 2009 jälkipuoliskolla, tämä ei riittänyt paikkaamaan näiden alueiden kahdella ensimmäisellä neljänneksellä syntyneitä huomattavia menetyksiä. Euroopassa liikevaihto laski 20 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna (paikallisissa valuutoissa laskettuna 18 prosenttia). Yleinen kehitys ei ole Keski- ja Itä-Euroopassa ollut tänä vuonna vielä yhtä positiivista kuin muilla alueilla, mutta tilanteen odotetaan tälläkin alueella kääntyvän paremmaksi. Eurooppa on myös jatkossa Bosch-yhtymälle erittäin tärkeä markkina-alue. Saksassa Reutlingenin uusi piikiekkotehdas ja Arnstadtin aurinkokennotehtaan laajennus ovat vain eräitä esimerkkejä Euroopan uusista laitosinvestoinneista. Pelkästään nämä tänä vuonna toimintansa aloittavat tuotantolaitokset edustavat yli miljardin euron kokonaisinvestointia.
Pohjois-Amerikassa liikevaihto laski 11 prosenttia vuonna 2009 (valuuttakurssien vaikutukset huomioiden 13 prosenttia), kun liikevaihto oli jo supistunut rajusti vuonna 2008. Äärimmäisen vaikeasta tilanteesta huolimatta olennaiset rakenteelliset toimenpiteet onnistuttiin toteuttamaan. Siten yhtiö on luonut hyvän pohjan nyt alkavalle elpymiselle. Etelä-Amerikassa tilikausi 2009 päättyi liikevaihdon jyrkkään 16 prosentin laskuun (paikallisissa valuutoissa laskettuna 13 prosenttia). Vuonna 2010 elpymisen odotetaan jatkuvan myös tällä alueella ja vahvistuvan edelleen.
Innovatiivisuutta vahvistettiin
Viime vuoden vaikeasta tilanteesta huolimatta Bosch-yhtymä piti liiketoimintansa edelleen selvästi innovaatiokeskeisenä. Panostus tutkimukseen ja kehitykseen pysyi korkealla tasolla, ja niihin käytettiin viime vuonna 3,6 miljardia euroa (edellisenä vuonna 3,9 miljardia euroa). Yhtiö teki noin 3 800 patenttihakemusta eli keskimäärin 15 patenttihakemusta työpäivää kohden. Tutkimus- ja kehitystoiminnassa eri puolilla maailmaa työskentelevien henkilöiden määrä kasvoi tuhannella hengellä noin 33 000 työntekijään. Tänä vuonna julkistettuja innovaatioita ovat muun muassa maailman pienin moottoripyöriin tarkoitettu ABS-järjestelmä sekä ensimmäinen rinnakkaishybriditekniikkaan perustuva tehokas voimanlähde. ”Teemme merkittäviä ennakkoinvestointeja sekä sähköiseen liikkumiseen että uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen”, Fehrenbach sanoi. Hän totesi myös, että jokaisen yksikön tehtävänä – niin ajoneuvotekniikan, lämmitysjärjestelmien kuin teollisuustekniikankin osa-alueella – on pyrkiä jatkuvasti parantamaan jo yleisessä käytössä olevien järjestelmien energiatehokkuutta.
Bosch pyrkii tutkimus- ja kehitystyöhön tekemillään investoinneilla myös entisestään vahvistamaan yhtiön ekologista suuntautumista. Tälläkin hetkellä noin 45 prosenttia kuluista kohdistuu ympäristöä suojelevien ja luonnonvaroja säästävien tuotteiden kehittämiseen. Nämä tuotteet muodostavat jo kolmanneksen koko liikevaihdosta. ”Tämä tuo runsaasti mahdollisuuksia mutta myös paljon vastuuta”, Fehrenbach sanoi. Hän mainitsi esimerkkinä bensiini- ja dieselmoottorit, joiden polttoaineenkulutusta olisi mahdollista vähentää vielä 30 prosenttia. ”Emme jää odottamaan uutta ilmastosopimusta vaan käytämme sitä potentiaalia, joka meillä jo on”, Fehrenbach sanoi. Uusiutuviin energiamuotoihin liittyvät tuotteet tulevat liiketoiminnassa yhä tärkeämmiksi. Tällä osa-alueella pyritään muun muassa saavuttamaan 1,5 miljardin euron liikevaihto vuonna 2010. Vuoden 2009 kriisissäkin pystyimme saavuttamaan pientä parannusta, ja liikevaihto oli lähes miljardi euroa.
Bosch-yhtymä on maailman johtavia teknologiatuotteiden ja palveluiden toimittajia. Ajoneuvo- ja teollisuustekniikkaa, kulutustarvikkeita sekä rakennusteknisiä tuotteita valmistavan yhtymän vuoden 2009 liikevaihto oli 38,2 miljardia euroa, ja sen palveluksessa oli runsaat 275 000 työntekijää. Yhtymä käsittää Robert Bosch GmbH:n sekä sen noin 300 tytäryhtiötä noin 60 maassa. Myynti- ja palveluyhteistyökumppanit mukaan lukien Bosch on edustettuna noin 150 maassa. Maailmanlaajuinen kehitys-, tuotanto- ja myyntiverkosto on Boschin kasvun perusta. Bosch käyttää tutkimukseen ja kehitykseen yli 3,5 miljardia euroa vuodessa ja hakee vuosittain noin 3 800 patenttia. Tuotteidensa ja palvelujensa avulla Bosch parantaa elämänlaatua ja tarjoaa innovatiivisia ja hyödyllisiä ratkaisuja.
Robert Bosch (1861–1942) perusti yhtiön Stuttgartissa vuonna 1886 hienomekaniikan ja sähkötekniikan korjaamoksi. Bosch-yhtymän taloudellinen riippumattomuus ja yrittäjänvapaus perustuvat poikkeukselliseen omistusrakenteeseen, jonka ansiosta yhtiö kykenee toteuttamaan merkittävät investointinsa ja kantamaan yhteiskunta- ja ympäristövastuunsa perustajansa Robert Boschin hengessä. 92 prosenttia Robert Bosch GmbH:n pääomasta omistaa yleishyödyllinen säätiö, Robert Bosch Stiftung. Teollisesta toiminnasta vastaa äänivaltaa käyttävä Robert Bosch Industrietreuhand KG. Yritystoiminnan omistajuustoiminnoista huolehtii säätiö. Jäljellä olevat osakkeet ovat Boschin perheen ja Robert Bosch GmbH:n omistuksessa.