Ekologinen globalisaatio edellyttää, että kaikilla mantereilla luonnonvaroja käytetään säästeliäästi ja ehkäistään saasteita. Mielestämme ekologisesti ajattelevien on toimittava teknologisesti.
Bosch on pyrkinyt aina edistämään energian tehokasta muuntamista – autoissa dieselöljyn ja bensiinin muuntamista mekaaniseksi energiaksi tai kodeissa öljyn ja kaasun muuntamista lämmöksi. Halusimme heti ensimmäisten joukossa kokeilla, kuinka erityisesti autotekniikkaamme voisi käyttää edistämään ympäristönsuojelua sekä luonnonvarojen säästämistä. Ensimmäisen öljykriisin kynnyksellä vuonna 1973 kehitimme 3-S-ohjelmamme, jolla pyrittiin tekemään autoilusta turvallisempaa, puhtaampaa ja taloudellisempaa. Tämä ohjelma on kiteytynyt nykyiseksi tunnuslauseeksemme ”Invented for life”. Ympäristön ja ilmaston suojelemiseen tähtäävä toimintamme ei kuitenkaan rajoitu vain autoihin. Mittaus-, hallinta- ja ohjausmenetelmiin liittyvän asiantuntemuksemme ansiosta voimme auttaa säästämään energiaa ja vähentämään päästöjä autotekniikan lisäksi myös teollisuuteen sekä kuluttajatuotteisiin ja rakentamiseen liittyvissä ratkaisuissa.
• Olemme rakentaneet laajan alueellisen ja toimiala kohtaisen perustan, jonka avulla voimme tarjota ilmaston muuttumiseen liittyviin haasteisiin teknologisia vastauksia, jotka koskettavat koko maailmaa ja useita eri toimialaoja.
• Olemme laajentaneet toimintaamme uusille alueille edistääksemme uudistuvien energiamuotojen hyödyntämiseen liittyviä teknologioita.