Bosch Live - Arkisto

Tuotteet ja palvelut
Yrittäjä, hyväntekijä, visionääri
Matka läpi historiallisen Stuttgartin johdattaa Robert Boschin elämän tärkeisiin paikkoihin. 

box_boschLive_text 10528
Miehellä, joka perusti menestyvän kansainvälisen teknologia- ja palveluyrityksen, oli periaate jo nuorena: “ Älä ikinä unohda ihmisyyttäsi ja muista aina kunnioittaa ihmisarvoa, kun olet tekemissä muiden kanssa”. Vaikka hän oli innokas teknikko ja intohimoinen yrittäjä, hän oli erittäin kiinnostunut ihmisistä ja johtamistaito oli hänen ehdoton vahvuutensa.

Robert Boschin hengen voi vieläkin tuntea konsernissa ja hänen nimeään kantavassa säätiössä, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut melkein 70 vuotta. Vaikka hän ei jättänytkään seuraajilleen tiukkaa sääntökirjaa, hänen vaikuttava persoonansa varmisti, että hänen vaikutuksensa on ollut vahva aina tähän päivään saakka. Hän on esikuva muille siksi, että hän ei ollut täydellinen vaan vahva ja toisinaan hankala persoona, joka osasi kunnioittaa, mutta myös loukata, muita. Ennen kaikkea hän oli kunnioituksen kohde, sillä ihmiset tiesivät hänen olevan ajattelija ja innokas tarkkailija, joka piti sanansa.


 

Sivun alku