Oliver Sahm on ollut keskeisessä roolissa varmistettaessa, että kaikki Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisojen katsojat kuulevat maalintekijöiden nimet selvästi.
Stadionakustiikan asiantuntija työskentelee Boschin tytäryhtiössä EVI Audio:ssa, jonka eteläafrikkalainen jakelija, Prosound (Pty) on varustanut yhdeksän kymmenestä MM-stadionista nykyaikaisella PA-tekniikalla. "Olemme toimittaneet eteläafrikkalaiselle yhteistyökumppanillemme yli 1 000 kaiutinta," kertoo Sahm. "Yksistään Johannesburgin stadionin kattoon Prosound on asentanut 154 Electro-Voicen kaiutinta". Lisäksi Bosch luo tunnelmaa MM-areenoiden ihmisvilinään 1 300 Dynacord-torvikaiuttimen turvin.
"Jokainen stadion Kapkaupungista Pretoriaan oli täysin oma hankkeensa, sillä olemassa ei ole yhtä kaikkialle sopivaa ratkaisua", Sahm kertoo. Electro-Voicen teknikot Straubingissa, Saksassa, loivat lähes jokaisesta stadionista ja kaikista niiden kovaäänisistä 3D-jäljennökset ja tekivät sitten yhdessä eteläafrikkalaisen yhteistyökumppanin insinöörien kanssa pieniä tarkistuksia, kunnes äänentoisto stadionin jokiasessa nurkassa oli yhtä selkeää.
Sahm tuo panoksellaan runsaasti kokemusta tällaisiin hankkeisiin, sillä Electro-Voice oli mukana varustamassa myös Saksan MM-kilpailujen päästadioneita PA-järjestelmillään. Sahm ei ikinä kyllästy yhteen asiaan: "Kun kuulen ensimmäisen kerran, että järjestelmä toimii selvästi valtavalla stadionilla, saan kylmiä väristyksiä. Se on kerrassaan hieno tunne." Kun puolestaa eteläafrikkalaiset stadiontorvet, vuvuzelat, alkavat soida, väristyksiä aiheuttavat elefanttien äänet.