Siirry pääsisältöön
Bosch Suomessa
Yrityshistoria

Jälleenrakennus 1946–1959

Boschin ensimmäisen tehtaan pahoin vaurioitunut torni Stuttgartissa (1945)

Toisen maailmansodan lopussa Bosch oli menettänyt kansainväliset toimipaikkansa jo toisen kerran. Suuri osa sen tehtaista oli raunioina. Seuraavat kaksi vuosikymmentä omistettiin jälleenrakennukselle, mutta myös uusien liiketoiminta-alueiden hankkimiselle.

Piirros työntekijästä rakennuksella.

Käsikärryillä ja lapioilla — jälleenrakennus Boschilla

Vuonna 1945 yli 50 prosenttia Boschin tehdaslaitoksista Saksassa oli tuhoutunut liittoutuneiden pommituksissa. Yhtiön avainrooli sodan aikana sotilasajoneuvojen toimittajana oli tehnyt siitä strategisen kohteen. Nyt yrityksen oli selvitettävä tilanne, rakennettava uutta ja luotava työpaikkoja työntekijöille.

Osa tuhon jäljistä oli näkyvillä vielä pitkään sodan jälkeen. Boschin ensimmäisen tehtaan pahoin vaurioitunut torni Stuttgartissa (1945).
Osa tuhon jäljistä oli näkyvillä vielä pitkään sodan jälkeen. Boschin ensimmäisen tehtaan pahoin vaurioitunut torni Stuttgartissa (1945).
Vuosi sodan loppumisen jälkeen uudelleenrakentaminen näkyi selvästi suurimmassa osassa Stuttgartin tuhotuista tehdasrakennuksista. (1946)
Vuosi sodan loppumisen jälkeen uudelleenrakentaminen näkyi selvästi suurimmassa osassa Stuttgartin tuhotuista tehdasrakennuksista. (1946)
Sytytystulppien laatutarkastusta Bambergin-tehtaassa (1950). Boschin vuodesta 1902 valmistama perinteinen tuote oli yksi tiennäyttäjistä vuoden 1945 jälkeiselle taloudelliselle nousulle.
Sytytystulppien laatutarkastusta Bambergin-tehtaassa (1950). Boschin vuodesta 1902 valmistama perinteinen tuote oli yksi tiennäyttäjistä vuoden 1945 jälkeiselle taloudelliselle nousulle.
Bosch juhlii miljoonannen diesel-ruiskutuspumpun valmistumista Feuerbachin-tehtaan aulassa (1950). Juuri tässä tehtaassa oli vuonna 1927 menestyksellisesti aloitettu kyseisen tuotteen valmistus.
Bosch juhlii miljoonannen diesel-ruiskutuspumpun valmistumista Feuerbachin-tehtaan aulassa (1950). Juuri tässä tehtaassa oli vuonna 1927 menestyksellisesti aloitettu kyseisen tuotteen valmistus.
/

Sytytystulppia ja kattiloita — sodanjälkeisestä ajasta selviäminen

Pystyäkseen työllistämään työntekijät uudelleen ja maksamaan heidän palkkansa Boschin oli saatava tuotanto jaloilleen valmistamalla tehtaan raunioissa kottikärryjä ja sateenvarjoja sekä kattiloita teräskypäristä. Työntekijät saivat joko käyttää näitä tarvikkeita itse tai välittää ne muille tarvitseville. Ensimmäiset monimutkaisemmat tuotteet olivat sytytystulppia liittoutuneiden sotilasajoneuvoihin.

Suuntavalot, joita alettiin valmistaa 1949, olivat uusi keksintö. Ne korvasivat autojen suuntaviitat, joiden tuotannon Bosch oli aloittanut vuonna 1927. (1950)
Suuntavalot, joita alettiin valmistaa 1949, olivat uusi keksintö. Ne korvasivat autojen suuntaviitat, joiden tuotannon Bosch oli aloittanut vuonna 1927. (1950)
Sodan loppumisen jälkeen Bosch keskittyi uudelleen entisiin vahvuusalueisiinsa, tutkimus- ja kehitystyöhön ja niistä syntyviin tuoteinnovaatioihin. Vuonna 1948 Boschin tutkijat alkoivat kehittää elektronista mikroskooppia omia materiaalitutkimuksiaan varten. (1950)

Laatu on aina ollut Boschilla avainasemassa. Satunnaistestit, kuten tässä äänitorvien tuotannossa, olivat sen vuoksi pakollisia. (1950)
Laatu on aina ollut Boschilla avainasemassa. Satunnaistestit, kuten tässä äänitorvien tuotannossa, olivat sen vuoksi pakollisia. (1950)
/

Robert Boschin testamentin toimeenpanija ja hallituksen puheenjohtaja

Robert Bosch oli kuollut vuonna 1942. Hänen jäämistönsä toimeenpanijat muodostivat sen jälkeen yrityksen uudelleen hänen toiveidensa ja testamenttinsa mukaisesti vuonna 1945. Tarkoituksena oli tuottaa voittoa, mutta myös ohjata osa ylijäämästä hyväntekeväisyystarkoituksiin. Hans Walz johti yritystä sen perustajan seuraajana vuoteen 1963 asti.

Testamentissaan, jonka hän kirjoitti neljä vuotta ennen kuolemaansa vuonna 1942, Robert Bosch peräänkuulutti yrityksen "vahvaa" kehittämistä. Hän ei määrännyt mitään erityistä suuntaa, mutta määritti suuntaviivat tukeakseen kuvassa olevia toimeenpanijoita yrityksen johtamisessa. (1954)

Hans Walz toimi Robert Boschin seuraajana yrityksen johdossa (1953).
Hans Walz toimi Robert Boschin seuraajana yrityksen johdossa (1953).
/

Kilpailurajoitusmenettelyt — kaiken menettämisen pelko

Kansallissosialistien pyrkimykset maailmanvaltaan olivat olleet saavutettavissa vain suurten yritysten avulla. Sen vuoksi liittoutuneet vaativat suurten saksalaisten yhtiöiden jakamista, Bosch mukaan luettuna. Bosch oli kuitenkin kasvanut orgaanisesti, eivätkä sen yksittäiset osat siksi olisi olleet elinkelpoisia yksinään. Lopulta Bosch säilyi lähes koskemattomana, tosin sen oli annettava patenttinsa kaikkien kilpailijoidensa käyttöön.

Bosch lähti mukaan moottoriurheiluun tukeakseen liiketoimintojensa uudelleenrakentamista 1950-luvulla. Se oli jo perustanut "kilpa-autohuoltonsa" hoitamaan huoltotöitä ja varaosien asennuksia vuonna 1937. Boschin teknologian menestyksellinen käyttö vaikeissa olosuhteissa oli hyvää mainosta sen luotettavuudelle ja kestävyydelle.

Boschin pääkonttori Stuttgartin Breitscheidstrassella oli aina öisin valaistuna (1951). Täällä Boschin johtajat kamppailivat liittoutuneiden edustajien kanssa yrityksen tulevaisuudesta kilpailunrajoitusmenettelyssä.

Piirros tyylitellystä maapallosta tunnettujen pääkaupunkien nähtävyyksillä.

“Made all over the world” — uusia väyliä yrityksen kansainvälistymiselle

Ennen Hitlerin vallankaappausta yli 50 prosenttia Boschin myynnistä syntyi kansainvälisestä kaupankäynnistä, mutta vuoden 1945 jälkeen summa oli lähes nolla ja yrityksen kansainvälinen omaisuus oli pakkolunastettu. Pitkäaikaisten kumppanien kanssa säilyneiden hyvien suhteiden sekä Brasilian ja Intian kaltaisten maiden nopeasti kasvavien markkinoiden ansiosta kansainvälinen verkosto alkoi muotoutua vähitellen. Kesti kuitenkin aina vuoteen 1960 asti ennen kuin Boschin kansainvälinen myynti ylitti taas 20 prosentin rajan.

1950-luvulla tuotanto tapahtui pääasiassa Saksassa. Vientituotteiden lähettämiseen kaikkialle maailmaan tarvittiin kehittynyttä kuljetuslogistiikkaa. Tämä pakkauskuljetusjärjestelmä edusti oman aikansa huipputekniikkaa. (1951)

Bosch alkoi perustaa tuotantolaitoksia kaikkialle maailmaan 1950-luvulla. Boschin toimipaikka Claytonissa lähellä Melbournea toimitti Australian autoteollisuudelle erilaisia sähkölaitteita kuten sytytysjärjestelmiä, tuulilasinpyyhkimiä, äänitorvia, latureita, käynnistimiä ja valoja. (1960)
Bosch alkoi perustaa tuotantolaitoksia kaikkialle maailmaan 1950-luvulla. Boschin toimipaikka Claytonissa lähellä Melbournea toimitti Australian autoteollisuudelle erilaisia sähkölaitteita kuten sytytysjärjestelmiä, tuulilasinpyyhkimiä, merkinantolaitteita, latureita, käynnistimiä ja valoja. (1960)
Boschin testausauto stuttgartilaisella autovarikolla on varustettu lukemattomilla erilaisilla ajovaloilla ja äänitorvilla, joita käytettiin eri puolilla maailmaa. Autoa käytettiin testiajoissa maantieliikenteessä. (1954)

Viimeistellyn tyylikästä — kuluttajateknologia

1950-luvun alkupuolella Bosch toi markkinoille tuotteita, jotka heijastivat Saksan ja Euroopan talousihmettä ja tyydyttivät kuluttajien tarpeita ankarien aikojen väistyessä. Näihin kuuluivat kotitalouslaitteet ja porakoneet tee-se-itse -harrastelijoille. Keskeisimpiä tuotteita kuten autoradioita myytiin miljoonittain.

Pesukoneet kuuluivat tuotteisiin, jotka tuotiin markkinoille 1950-luvulla, tässä mainosesitteen kansikuva vuodelta 1958.
Pesukoneet kuuluivat tuotteisiin, jotka tuotiin markkinoille 1950-luvulla, tässä mainosesitteen kansikuva vuodelta 1958.
Bosch oli kehittänyt ensimmäisen jääkaappinsa jo 1933, mutta niistä tuli todella edullisia vasta sodan jälkeen, kun aikaa ja rahaa säästävä massatuotanto yleistyi. (1958)
Bosch oli kehittänyt ensimmäisen jääkaappinsa jo 1933, mutta niistä tuli todella edullisia vasta sodan jälkeen, kun aikaa ja rahaa säästävä massatuotanto yleistyi. (1958)
/

Bosch-kodinkone

Monitoimikoneen myyntitilanne Stuttgartin-myyntipisteessä (1962)

Keittiön "uusi aikakausi"

Kun Boschin yleiskone tuli myyntiin, sitä kuvailtiin kahdella ominaisuudella. Mallin nimi oli "Uusi aika" ja se esiteltiin "maalaisnaisen apulaisena". Kaupunkiympäristöjen asiakkaille luvattiin uuden aikakauden alkavan huipputeknisillä kotitalouslaitteilla, jotka helpottaisivat kotitaloustöitä.

Maaseudun kotitalouksille haluttiin osoittaa, kuinka merkittävästi kone helpottaisi suurten ruokamäärien valmistusta. Yhtenä syynä olivat suurilapsiset perheet ja toisena tarve valmistaa hedelmä- ja vihannessato nopeasti myöhempää käyttöä varten esimerkiksi pakastamalla tuote-eriä tai tekemällä hilloja ja säilykkeitä.

"Uusi aika" oli monitoimilaite, joka leikkasi, raastoi, puristi, vaivasi taikinan ja jopa kuori perunoita.

Valokuva: Monitoimikoneen myyntitilanne Stuttgartin-myyntipisteessä (1962)

Vanhojen suosikkien elvyttäminen — autojen bensiinin ruiskutusjärjestelmä

Gutbrod Superior oli ensimmäinen henkilöauto, johon asennettiin Boschin bensiinin ruiskutusjärjestelmä. Se vähensi kulutusta jopa 20 prosentilla kaasuttimiin verrattuna ja tehosti suorituskykyä. (1952)

Teknologia, jota monissa Bosch-tuotteissa käytettiin, perustui vielä sotaa edeltävään aikaan. Kilpailukykyisenä pysyminen edellytti innovaatioita. Bensiinin ruiskutusjärjestelmä, jonka Bosch oli kehittänyt lentokonemoottoreille, osoittautui autoille käyttökelpoiseksi innovaatioksi 1950-luvun alussa, vaikka kesti vuosikymmeniä ennen kuin siitä tuli standardi.

Bosch Combi

"Bosch Combi" tee-se-itse -harrastajille käytännöllisessä kantokotelossa (1952)

Kodin sähkötyökalut

Tee-se-itse -harrastuksen leviämisestä tuli Boschille kannattava liiketoimintaa. Vuonna 1952 markkinoille tuotua "Bosch Combi" sähkötyökalua voitiin käyttää monin eri tavoin valituista varusteista riippuen — porana, ruuvivääntimenä, hiomakoneena tai jopa pensasaidan leikkurina. Tämä tuote synnytti kokonaan uuden liiketoiminnan Euroopassa, "tee-se-itse -työkalut" . Kiinnostuneet kuluttajat olivat vielä lähinnä miehiä, jotka käyttivät kuluttajille suunnattuja työkaluja pääasiassa kellareissa ja autotalleissa.

Vakiovarusteilla varustettu sarja myytiin kotelossa tai seinään asennettavassa puulaatikostossa. Näin Bosch kehitti toisen sähkötyökaluvalikoimansa täydentääkseen rakennustyömaille tarkoitettujen ammattimaisten sähkötyökalujen sarjaansa, johon kuuluivat myös poravasarat.

.

Valokuva: "Bosch Combi" tee-se-itse -harrastajille käytännöllisessä kantokotelossa (1952)

Elektroniikka — toimiala kauaskantoisilla vaikutuksilla

Bosch alkoi kehittää elektronisia komponentteja 1950-luvun puolivälissä. Ensimmäinen näistä oli "variode"-säädin, jonka tuotannon Bosch aloitti 1958. Sen jälkeen tulivat transistorit, ja vuodesta 1970 alkaen integroidut piirit. Epäilijät suhtautuivat tuotteisiin kriittisesti, mutta kannattajiensa innokkaasti kehittäminä ne kylvivät ensimmäiset siemenet elektroniikka-alan kehittämiseksi, joka kuuluu nyt Boschin tärkeimpiin toimialoihin.

Mitättömän kokoinen komponentti — tuskin herneen kokoinen ja lähes mahdoton nähdä laturin säädintä esittävästä valokuvasta. Kun tämän innovatiivisen puolijohdinkomponentin sarjatuotanto aloitettiin 1958, se paransi tapaa, jolla laturi lataa akkua erityisesti joutokäynnillä seisovassa liikenteessä.
Mitättömän kokoinen komponentti — tuskin herneen kokoinen ja lähes mahdoton nähdä laturin säädintä esittävästä valokuvasta. Kun tämän innovatiivisen puolijohdinkomponentin sarjatuotanto aloitettiin 1958, parantui tapaa, jolla laturi lataa akkua erityisesti joutokäynnillä seisovassa liikenteessä.
Boschin varhaisimmat elektroniset komponentit pohjautuivat alunperin germaniumkiteisiin ja myöhemmin silikonikiteisiin. Kuvassa germaniumkiteen valmistusta. (1961)
Boschin varhaisimmat elektroniset komponentit pohjautuivat alunperin germaniumkiteisiin ja myöhemmin silikonikiteisiin. Kuvassa germaniumkiteen valmistusta. (1961)
/