”Verkostoituminen on ehdotonta tässä hommassa”
Niina Raitala, pääkirjanpitäjä

Työtehtävien kansainvälisyys ei ehkä tule pääkirjanpitäjä-nimikkeestä ensimmäisenä mieleen, mutta ainakaan Boschilla tämä käsitys ei pidä paikkaansa! Taloushallinnon järjestelmäprojekteihin erikoistunut Niina Raitala tekee Vantaalta käsin töitä globaalisti.
Pääkirjanpitäjä Niina Raitala on tyytyväinen uusio-boschilainen: Hän tuli konserniin kuuluvaan Rexrothiin jo vuonna 2005 ja viihtyi sisäisen laskennan tehtävissä kahdeksan vuotta.
”Kävin välillä kolmisen vuotta tekemässä SAP-projekteja toisella työnantajalla, mutta palasin Boschille kolme vuotta sitten”, Niina kertoo.
”Ajattelin, että täällä kykenen laajentamaan omaa osaamistani ja voin tehdä itseäni kiinnostavia kehitystöitä ja järjestelmäprojekteja. Olen nimittäin siitä vinksahtanut talousihminen, että en välitä rutiinitöistä. Tykkään siitä, että jokainen päivä on erilainen.”
Niinan työpiste on Vantaalla, josta käsin hän on yhteyksissä sekä lähimpiin taloushallintotiimiläisiinsä eri Pohjoismaissa että muihin kollegoihin ympäri maailmaa aina tarpeen mukaan.
”Hoidan ostoreskontraprosessia Nordic-tasolla, mutta esimerkiksi niihin liittyvissä teknisissä asioissa olen yhteydessä Vietnamiin. Muissa asioissa voin sitten soittaa Tanskaan, Intiaan tai vaikka Costa Ricaan aina riippuen mistä milloinkin on kyse”, Niina havainnollistaa globaalia työkaveriverkostoaan.
Työ muuttuu nopeasti
Kehitystyötä tekevänä ihmisenä Niina arvostaa Boschin kykyä uudistua ja mennä eteenpäin.
”Moni voi ajatella, että tällainen jättimäinen organisaatio on väkisinkin kankea ja hidasliikkeinen, mutta en tunnista tällaista”, Niina pohtii. ”Talouspuolella näkyy oikeasti, että ihmisillä on halu tehdä asioita paremmin. Sanoisin, että asia on päinvastoin. Iso koneisto ohjaa siihen, että kehitystä tapahtuu koko ajan, paikallaan ei todellakaan junnata.”
Niinan omassa työnkuvassakin jatkuva muutos näkyy konkreettisesti.
”Ehkä noin 40 % työtehtävistä on samoja kuin alussa, loput 60 % on muuttunut joksikin muuksi”, hän arvioi.
Viime aikoina mielenkiintoisin projekti Niinalla on ollut taloushallinnon rutiiniprosessien siirtäminen Romaniaan Pohjoismaiden osalta.
”Boschilla mietitään jatkuvasti, mitä voidaan automatisoida tai virtaviivaistaa. Kun konsernitasolla päätettiin keskittää taloushallinnon rutiinit Romaniaan ja perustaa sinne palvelukeskus, tein Suomen osalta analyysit prosesseista ja olin mukana kouluttamassa uusia romanialaisia kollegoita”, Niina kertoo.
Laajassa ja monipuolisessa projektissa on riittänyt ja riittää vastaisuudessakin tekemistä. Jotta homma toimii, täytyy olla varmoja, että kollegat oppivat systeemit ja tekevät asiat samalla tavalla.
”Kun kaikki alkaa pyöriä päivittäisellä tasolla, siirrytään tekemään kehitystyötä, jotta prosesseja saataisiin taas entistä sujuvammiksi”, Niina kertoo.

Joustavuutta puolin ja toisin
Bosch on Niinan mielestä tullut kaikkiaan avoimemmaksi ja joustavammaksi esimerkiksi etätöiden suhteen. Työntekijöihin luotetaan ja työt voi tehdä milloin ja mistä vaan, kunhan ne tulevat tehtyä.
”Perheelliselle ihmiselle nämä työnantajan mahdollistamat joustot ovat isoja ja tärkeitä asioita. Monesti lähden toimistolta viemään lasta harrastuksiin ja teen päivän loput hommat vaikka jäähallilta käsin”, Niina kuvailee.
”En varmaan pystyisi edes olemaan töissä firmassa, jossa vaikka etätöistä joutuisi keskustelemaan erikseen.”
Ulkoilua metsässä ja käsillä tekemistä kotona
Hektisen asiantuntijatyön ja lapsiperheen arkihulinan vastapainoksi Niina hakeutuu vapaa-ajalla mieluusti ulkoilemaan kotitalonsa viereiseen sielunmaisemametsään.
”Talvella hiihdän, kesällä kävelen tai polkujuoksen. Metsä on minulle elinehto, paikka, jossa on tilaa omille ajatuksille ja jossa ajatus pääsee virtaamaan ilman keskeytyksiä”, Niina kuvailee.
Metsässä ladatuilla akuilla on sitten kotona taas mukava puuhata itselle mieluisia asioita.
”Pidän kaikenlaisesta näpertelystä, se on ehkä sellainen talousihmisen juttu”, Niina nauraa. ”Askartelen, teen erilaisia käsitöitä ja ennen kaikkea rakastan koristella täytekakkuja. Joka joulu teen tietysti piparitaloja urakalla.”