Siirry pääsisältöön
Bosch Suomessa

"Olen iloinen, että saan olla kehittämässä puolijohdealaa Suomessa"

Kasper Buckbee, Bosch Sensortec

Kasper Buckbee

”Työni on luovaa. Se on parasta työssäni.” Näin sanoo Kasper Buckbee, Edinburghin yliopistosta valmistunut tekniikan tohtori, joka aloitti työnsä Bosch Sensortec -yksikössä Espoossa vuoden 2023 alkupuolella.

Kasper myöntää, että harva mieltää teknistä alaa luovaksi. Mutta hän perustelee sanansa näin:

”Analogiasuunnitteluun liittyy aina luovuus. Se ei ole vain ”ykköstä ja nollaa”, vaan kaikkea siinä välissä, sillä ratkaisut liittyvät oikean maailman mittaamiseen. Erilaisia ratkaisuja sen parhaan lopputuloksen saamiseksi on useita. Minun tehtäväni on löytää se paras ratkaisu. Tämä vaatii hyvin luovaa ajattelua.”

Hänen mielestään käsitys elektroniikka-alasta ja vaikkapa elektroniikka-alan insinöörin työstä on usein väärä.

”Meidän pitäisikin tehdä enemmän töitä sen eteen, että nuoret ymmärtäisivät, kuinka mielenkiintoinen ala on ja millaisia mahdollisuuksia elektroniikka-alalla on tulevaisuudessa.”

Sibelius Akatemia vaihtui elektroniikkaan

Kasperille itselleen valinta suuntautua tekniselle alalle ei ollut itsestäänselvyys. Toki hänen suosikkiohjelmansa jo lapsena oli Myytinmurtajat ja hän harrasti tiedettä tekemällä kokeita erilaisilla lapsille suunnatuilla tiedesarjoilla. Suuri haave oli kuitenkin musiikinopinnot Sibelius Akatemiassa. Suunta kohti elektroniikkaa löytyi, kun hän sai mikrokontrollerin. Se herätti kiinnostuksen alaan. Niinpä hakemus yliopistoon lähtikin kohti Skotlantia ja siellä kului 10 vuotta.

”Kun aloitin opinnot, tiesin heti, että tämä on minun alani. Se innosti jatkamaan opintoja aina tohtorin tutkintoon asti.”

Kun tohtorin tutkinto valmistui, oli työuran vuoro. Sinänsä elektroniikka-alan tohtorille koko maailma oli täynnä mahdollisuuksia. Uusi työpaikka löytyi kuitenkin Espoon Otaniemestä Boschin Sensortec-yksiköstä.

”Tykkään Suomesta ja oli kiva palata takaisin. Tämä työpaikka tarjosi mielenkiintoisen mahdollisuuden. Ensinnäkin nimenomaan analogian suunnitteluun liittyvä rooli kiinnosti minua. Myös se, että yksikön tilanne oli omalla tavallaan uniikki, oli minusta hieno asia. Otaniemen yksikössä meitä on vielä melko vähän, joten tässä on edelleen pienen startup-yrityksen fiilis, mutta samaan aikaan meillä on suuren yhtiön tuki. Tämä tuo meille suuria mahdollisuuksia”, hän kertoo työpaikkavalintaansa vaikuttaneista syistä.

Kasper Buckbee

Puolijohdeala on tulevaisuuden ala

Kasper Buckbee näkee, että Boschin Sensortec-yksikkö on osaltaan rakentamassa puolijohdealan vaikuttavuutta Suomessa.

”Tämä on tulevaisuuden ala. Näen, että niin kauan kuin elektroniikkaa kehitetään, tarvitaan myös antureiden ja sensoreiden kehitystyötä. Lisäksi kehitystyön vaatimukset kasvavat, sillä niin sanotut helpot ratkaisut on jo keksitty. Meidän pitää kehittää yhä pienempiä ja yhä parempia antureita ja sensoreita, jotka kuluttavat yhä vähemmän virtaa. Uusia ratkaisuja vaaditaan jatkuvasti, emmekä vielä edes tiedä, mihin tuotteitamme esimerkiksi viiden vuoden päästä tarvitaan ja millaisia vaatimuksia niille asetetaan. Miten kvanttimaailma vaikuttaa? Millaiseksi IoT-kasvaa? Asiat muuttuvat jatkuvasti ja tämän vuoksi ala on todella kiinnostava.”

Se, että Bosch tekee tuotekehitystä puolijohdealalla juuri Suomessa, on Kasperin mielestä tärkeää.

”Tällä työllä tuotetaan menestystä myös Suomelle. On hienoa, että globaalisti toimiva yritys satsaa juuri tänne. Uskonkin, että ala tulee tarjoamaan Suomessa esimerkiksi uusia työpaikkoja.”

Myös omat uramahdollisuutensa Boschilla hän näkee hyvinä.

”Kansainvälisessä yrityksessä on aina mahdollisuus kasvaa. Suuren firman hyöty on esimerkiksi se, että työtä voi olla joskus tulevaisuudessa tarjolla myös muualla kuin Suomessa. Näen tämän isona etuna omalle kehittymiselle.”

Juuri nyt Kasper viihtyy kuitenkin Espoossa. Otaniemeen on mukava pyöräilymatka kotoa ja suomalainen työkulttuuri tuntuu sopivalta.

”Olen onnekas, että saan tehdä työkseni sitä, mitä tykkään tehdä myös vapaa-ajalla. Olen iloinen ja innostunut siitä, että tällainen työpaikka löytyi Suomesta ja saan olla mukana alan huippujen mukana kehittämässä puolijohdealaa eteenpäin.”

Jaa tämä: