Siirry pääsisältöön
Bosch Suomessa

Näyttää hyvältä – AIoT kohtaa puettavan teknologian

The AIoT Show - Puettavat älylaitteet

Vuonna 1977 julkaistiin kaikkien aikojen ensimmäinen laskin/rannekellohybridi. Tuolloin emme kuitenkaan tienneet, että sitä tultaisiin pitämään ensimmäisenä valtavirran puettavan teknologian esimerkkinä alalla, jonka tulojen johtava teknologian tutkimusyritys Gartner on arvioinut olevan yli 71 miljardia euroa vuoteen 2023 mennessä.

Puettavia älylaitteita – keholla käytettäviin tuotteisiin sisäänrakennettua elektronista tekniikkaa – käytetään tietojen seurantaan reaaliajassa. Liiketunnistimet tallentavat tilannekuvia päivittäisestä toiminnastasi ja synkronoivat ne mobiililaitteiden tai kannettavien tietokoneiden kanssa. Puettavia älylaitteita pidetään yhtenä neljästä suurimmasta AIoT-segmentistä, jolla odotetaan huimaa kasvua tulevina vuosina.

AIoT ja puettavat älylaitteet

Älykellon tuolla puolen

Käytettävissä oleva teknologia, joka edelleen yhdistetään lähinnä älykelloihin ja aktiivisuusrannekkeisiin, mahdollistaa paitsi edistyneempien versioiden kehittämisen tutuista tuotteista, kuten aktiivisuusrannekkeista ja sykemittareista, myös jotain sellaista, jota tuskin voimme vielä edes kuvitella. Verkottuneista, itseoppivista älytuotteista tulee paljon tutumpi osa elämää, aina sukista trikoisiin asti.

Tuotteissa, kuten älykelloissa, laseissa, nappikuulokkeissa ja kuulokemikrofoneissa, IoT on ollut käytössä jo pitkään. Tekoälyn integrointi tekee niistä kuitenkin nopeampia, älykkäämpiä ja tehokkaampia. Ne voivat oppia itsekseen ja auttaa meitä mukauttamaan elämäntapojamme ja tottumuksiamme seuraamalla terveyttämme ja hyvinvointiamme siitä hetkestä lähtien, kun heräämme aamulla. Ajattele seurauksia paitsi henkilökohtaisen terveytemme myös sen kannalta, kuinka paljon tehokkaampia voimme olla työssämme ja kuinka paljon tuottavampia puolestaan yrityksistämme voi tulla.

Esimerkki puettavasta teknologiasta työpaikalla on Boschin tehdas Andersonissa, Etelä-Carolinassa, joka ensimmäisenä Boschin tehtaista on ottanut älykellot käyttöön tuotantolinjalla. Linjatyöntekijöiden käyttämät laitteet ”puhuvat” kokoonpanolinjalle, joten mahdollisissa ongelmatilanteissa operaattorit tietävät lähes reaaliajassa, milloin ja missä ne tapahtuvat. Tämän ansiosta huomattavat säästöt sekä ajassa että rahassa ovat olleet mahdollisia.

Kaupallisessa mielessä markkinoita hallitsee edelleen lähinnä älykellojen myynti, mutta mitä kehittyneemmäksi ne tulevat, sitä enemmän näemme uusia tuotteita – aktiivisuusrannekkeet ovat tästä erinomainen esimerkki.

Avain verkottuneiden älylaitteiden kehittämiseen ovat liiketunnistimet. Pienet, vähän virtaa kuluttavat anturit ovat keskeinen painopistealue Boschille.

Puettavat älylaitteet

Huippukunnossa

Vuonna 2021 Bosch esitteli maailman ensimmäisen itseoppivan tekoälyanturin aktiivisuuden seurantaan tarkoitetuissa puettavissa älylaitteissa. Kun tekoäly toimii anturilla (Edge AI), ei kuntoilun aikana tarvita Internet-yhteyttä. Paitsi että se säästää rahaa, kun et ole yhteydessä Internetiin, se parantaa myös tietosuojaa.

”Tämän aktiivisuusrannekkeen tekee erikoiseksi se, että anturit oppivat liikkeet,” kertoo Robert Lagerstedt, Boschin Pohjoismaiden Software Architecture -osaston johtaja.

”Aikaisemmissa puettavissa laitteissa pieneen tietokoneeseen (esim. älypuhelimeen) lisättiin anturi ja tietokone oppi sitten liikkeesi. Haittana oli kuitenkin, että pienen tietokoneen lisääminen puettavaan laitteeseen rajoitti sovelluksia, joihin sitä voitiin käyttää, koska tarvittiin suurempi akku ja niin edelleen. Nyt tämä rajoitus häviää.”

Pohjoismaiden alueella Lundin tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö on mukana puettavien älylaitteiden kehityksessä suunnittelemalla liiketunnistimien ohjelmistoja (esimerkiksi lisäämällä tekoälyn). Näitä antureita käytetään sekä aktiivisuusrannekkeissa että muissa puettavissa laitteissa.

Terveellinen tulos

Terveydenhuoltoala on todennäköisesti yksi puettavien älylaitteiden tulevien sukupolvien tärkeimmistä hyötyjistä, mutta AIoT:n vaikutus tulee näkymään myös monilla muilla aloilla. Esimerkkinä matkustaminen verkotettuine vaatteineen ja matkatavaroineen sekä urheilu, jossa älylasit voivat edistää urheilijoiden kehitystä analyysien ja muiden suorituskykymittausten avulla.

Vaikka pienikokoiset rannekkeet ja kellot ovat näkyvimpiä ominaisuuksia lyhyellä aikavälillä, vaatemerkit kehittävät parhaillaan vaatteita, jotka pystyvät seuraamaan ja varoittamaan mahdollisista terveysvaaroista, kuten sydänongelmista, samalla kun verkkoon liitettävät älyjoogahousut auttavat meitä parantamaan ryhtiämme.

Henkilökohtainen kunto ja hyvinvointi eivät ole uusia kiinnostuksen kohteita useimmille meistä. Boschin asiantuntijat ymmärsivät jo kauan sitten, että jonain päivänä antureiden kehittyminen tekisi meille aiemmin uskomattomasta osan uutta jokapäiväistä elämäämme. Ja hyödymme joistakin tämän kehityksen tuomista eduista jo nyt.

Jaa tämä: