Hommat toimimaan – AIoT toimistossa
Miltä sinusta tuntuu mennä töihin? Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut elämäämme muuttamalla suhtautumistamme toimistoihin. Juuri tämän parissa futurologit ja professorit olivat muutenkin työskennelleet jo monia vuosia. Monille pakotettu tauko toimistotyöstä on kuitenkin lisännyt ymmärrystä siitä, kuinka verkottuneilla älylaitteilla on entistä suurempi rooli työpaikoilla tulevina vuosina.
Toimistoistamme tulee varmuudella turvallisempia, mukavampia, kestävämpiä ja teknologisesti kehittyneempiä – ja tämän pitäisi puolestaan tehdä työntekijöistä tuottavampia. Kehitys sisältää myös merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia – arviot viittaavat siihen, että älytoimistomarkkinoiden arvo on noin 41,79 miljoonaa euroa vuoteen 2023 mennessä. *
Tiedämme jo nyt, että älytoimistolla on todennäköisesti paljon yhteistä älykodin kanssa. Loppujen lopuksi haluamme niiltä molemmilta monia samoja asioita. Turvallisuuden osalta esimerkiksi jatkuvasti kehittyvät anturit ja kamerat rakennusten sisällä ja ulkopuolella tunnistavat asiattomat vierailijat, seuraavat toimintaa ja pitävät kirjaa kaikista saapuvista toimituksista ja vierailijoista. Kasvojentunnistus yleistyy, ja kaikki tarvitsemamme tärkeät tiedot ovat helposti ja nopeasti saatavilla.
Vaaran aistiminen
Meidän tulisi tuntea olomme myös turvalliseksi. Palontunnistustekniikka on kasvanut viime vuosina entistä vakaammaksi monipuolisten sovellusten ja tekoälyn lisääntyneen käytön ansiosta.
”Boschilla on keskeinen rooli toimistojen turvallisuuden ja energiatehokkuuden kehittämisessä”, sanoo Robert Lagerstedt, Boschin Pohjoismaiden Software Architecture -osaston johtaja. ”AIoT parantaa toimiston energiatehokkuutta esimerkiksi tekemällä älykkäitä päätöksiä energian käytöstä ja jakelusta. Toimistoissa käytetään usein turvakameroita, ja niiden tehokkuutta voidaan parantaa tekoälypohjaisella kuva-analyysillä, jonka avulla ne voivat havaita tapahtumia, kuten tietoturvaloukkauksia ja tulipaloja paljon nopeammin ja herkemmin”, hän sanoo.
Boschin tutkimus- ja kehityskeskus Lundissa Ruotsissa on osa tiimiä, joka kehittää älykkäitä turvakameroita ja käyttää liikenneteollisuuden kokemuksia kameroiden tekoälylaajennuksissa.
”Tekoälyalgoritmien käyttötapa tekee niistä tehokkaita”, Lagerstedt lisää. ”Kamera pystyy havaitsemaan savun paljon aikaisemmin kuin perinteinen palovaroitin. Koulutetut algoritmit ovat nyt myös kehittyneempiä, mikä mahdollistaa savun ja liekkien havaitsemisen jopa ilman näkyvää valoa. Tämän ansiosta hälytys saadaan paljon nopeammin.”
Helpompi tulevaisuus
Turvallisuus ja energiankäyttö eivät kuitenkaan ole ainoita asioita, joissa AIoT-teknologialla on merkittävä rooli tulevaisuuden toimistoissa. Siitä on varmasti paljon apua myös kiinteistöhuolloille. Tekoälypohjaisen teknologian avulla on paljon helpompaa hallita rakennuksen lämmitys-, viilennys-, valaistus- ja ilmanvaihtojärjestelmiä sekä tietää, milloin tarvikkeet ovat vähissä tai jos jokin toimistossa on rikki. Lisäksi tekoälypohjaiset ratkaisut pystyvät pitämään huoneiden lämpötilat aina optimaalisina ja säästämään energiaa, kun huoneita ei käytetä. Anturit auttavat seuraamaan tilojen toimintaa kuten lämpötilaa ja kosteutta ja käsittelemään tietoja pilvessä.
Tekoäly ja esineiden internet parantavat huomattavasti myös tehokkuuttamme ja tuottavuuttamme vaikuttamalla tapaamme tehdä töitä toimistoissamme. Kaikki raporttien keräämisestä aina kokoushuoneiden varaamiseen asti on nopeampaa ja helpompaa. Tekoälyjärjestelmät auttavat esimerkiksi projektipäälliköitä ja tiiminvetäjiä saamaan tärkeitä tietoja, selvittämään projektien tilan reaaliajassa ja saamaan tiedot heti, mikä auttaa heitä tekemään tietoon perustuvia päätöksiä paljon nopeammin.
Oikea tasapaino
Parempi tehokkuus, parempi tilankäyttö, parempi mukavuus ja parempi turvallisuus ovat vain muutamia monista asioista, jotka tekevät toimistoistamme miellyttävämpiä työ- ja menestymisympäristöjä tulevina vuosina. Maailmanlaajuinen pandemia on auttanut monia meistä arvioimaan uudelleen, mitä haluamme ja tarvitsemme työtilaltamme – loppujen lopuksi monet ihmiset viettävät toimistossa enemmän valveillaoloaikaa kuin kotonaan, joten on järkevää tehdä siitä miellyttävää. AIoT:n avulla Bosch on edelläkävijä tiellä kohti tulevaisuuden toimistoja.
*www.marketsandmarkets.com